17.3.2012

Oulu-skene # 3: Reetta


Reetta on tuore - yhtye on perustettu kesällä 2010 - ja raikas tuulahdus tanssittavaa poppia.

Yhtyeen selkeä liideri on laulaja-biisintekijä Nelli Milan. Nelli soittaa myös koskettimia, Atte Loponen kitaraa, Aapo-Matti Puhakka toista kitaraa, Jesse Väärälä soittaa bassoa ja Jeremias Kangas rumpaloi. Niin Nelli kuin iso osa muistakin bändin jäsenistä opiskelee tällä hetkellä Torniossa Pop & Jazz-konservatoriossa. Neljä viidestä soittajasta on tuttuja jo Oulun Madetojan musiikkilukion ajoilta asti. Noistakaan ajoista ei taida vielä niin hirveän kauan olla, kun soittajat ovat vasta vähän yli parikymppisiä.

Reetta on soitellut keikkoja ahkerasti lähinnä pohjoisessa ja yksi EP on jo julkaistukin. Huhtikuussa 2011 julkaistu levy sai jonkinverran radiosoittoa ja antoi yhtyeelle uskoa siihen että se pitkä levykin jossain vaiheessa ulos saadaan.

Eilen Reetta heitti uusimman sinkkunsa "Lähdetkö mukaan" julkkarikeikan Nelivitosessa. Sinkku julkaistiin ajan hengen mukaisesti kolme kipaletta sisältävällä usb-tikulla. Ihan kätevä keksintö tietysti, mutta ... no joo. Turha kai sitä on vanhan rutista menneiden perään. O tempora o mores!

Kunhan Reetta sai hienon lämppärin - Sinisen Kaapin ja Arabia Arabian Konsta Koiviston, ja Mikko Kannialan - jälkeen keikan aloitetuksi, huomasin että lavallahan on paljon enemmän poppoota kuin pitäisi. Ja perhana Jarkko Nieminen bassossa! Ennen kuin ehdin pohtia mitä tennisässä lavalla teki, bändi potkaisi jo ilmoille ensimmäisen biisinsä. Stellan tai vaikkapa Anna Puun hengessä soivat biisit ovat ihan valmista radiotavaraa. Uudet biisit soivat livenä jopa hienommin ja rokimmin kuin levyltä. Tai siis... siltä usb-tikulta. Onko "Lähdetkö mukaan" uusi "Ihmisten edessä"?

Jarkko Nieminen hoiti beatin mallikkaasti loistavan rumpalin kera, ja kitaristit innostuivat välillä jopa erittäinkin tiukkoihin rokkisooloihin. Juhlan kunniaksi bändiä oli laajennettu ja lavalla oli vierailevina tähtinä nuoria naisia jotka hoitelivat välillä puhaltimia ja välillä taustalulua.

Täytyy sanoa että tämä tuli vähän puun takaa. Kuten bändi itsekin toteaa, he ovat ensisijaisesti live-bändi mikä tuli nyt todistettua. Hieno bändi. Hieno keikka. Ja Nellihän on aivan ihana. Eikä tuota adjektiivia tässä blogissa turhan usein viljellä.

Ja ettei tulisi väärää käsitystä kenelläkään. Kyllä se bassottelija sitten kuitenkin taisi olla Väärälän Jesse. 


Bändin kotisivut
Reetta facebookissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti